Pentujen elämään on ensimmäisten viikkojen aikana mahtunut niin iloa kuin surua. Neljän viikon kohdalla menetettiin toinen trikkinartuista, Gaia.
Viisikko on menetyksen jälkeen jatkanut vilkasta elämää. Reviiriä on laajennettu kodin ulkopuolelle ensin pihalle, viime viikonloppuna mökille ja tällä viikolla Mustiin ja Mirriin.
Koteja on on pikkuhiljaa mietitty ja etsinnässä olisi vielä sijoituskoti Oulun suunnalta tai läheltä joko Rhealle tai Selenalle ja mahdollisesti oma koti toiselle pojista.
Nimet päätettiin myös tällä viikolla.
Gaia, Kivihiilen Elida (kaunis siivekäs olento), pienempien sisarusten suojelusenkeli ❤️
Krios, Kivihiilen Ealric (rohkea, viisas ja iloinen). Pentueen tutkimusmatkailija, ensimmäisenä uutena paikassa ja aina jokin oma projekti menossa.
Rhea, Kivihiilen Elenora (kirkas valo, pohdiskeleva/ajatteleva yksilö). Merlejä hiljaisempi vain äänessä, muttei persoonassa. Kaikessa mukana ja ensimmäisten joukossa tutustumassa uuteen. Intoa ja sisua löytyy vaikka kuinka.
Selena, Kivihiilen Eilir (perhonen, spontaani ja houkutteleva/puoleensa vetävä yksilö). Kaikkia rakastava pusutyttö, joka varoittamatta puraisee nenästä ja viattomana katsoo silmiin hetki sen jälkeen kun hampaat on irrotettu housunlahkeesta.
Iris, Kivihiilen Elberta (upea/loistelias ja älykäs yksilö). Meidän porukan älykkö, joka kolmantena päivänä ulkoilun alkammisen jälkeen vinkui portilla ulospääsyä vessahädän yllättäessä.
Hermes, Kivihiilen Elewa (jännittävä (exciting) ja päättäväinen/lujatahtoinen/määrätietoinen yksilö). Pennuista ensimmäisenä housunlahkeessa kiinnioleva pentu, joka ei noin vain luovuta. Mökillä omi vanhempien sheltin Tuuman pedin ja sai Tuuman siirtymään siitä tuijotuksen voimalla.