Novan kanssa palattiin 8 kuukauden pentulomalta agikisakentille 3.8.2019 Raahessa.
Ensimmäisenä oli vuorossa hypäri ja en muista milloin olisi viimeksi jännittänyt niin paljoa kuin sen radan vuoroa odottaessa. Siltä rata näyttikin. 1 rima, 2 esteen ohitusta huonon ohjaamisen takia ja lopussa vielä hyl väärinpäin suoritetusta hypystä.Seuraavalle radalle kerättiin ajatuksia ja luettiin kisakansiosta löytynyttä tavoitteen saavuttamis -lappua viime vuoden mentaalivalmennuksesta. Siinä pointtina on keskittyä tarpeeksi pienten osien onnistumiseen. Kun osat onnistuvat, saavuttaa tavoitteen. Erityisesti lapusta kolahti "Dream big and dare to fail" -fraasi. Ennustaja nimittäin meinasi välillä hiipiä mieleen ja epäillä pärjäämismahdollisuuksia kisakumppaneita vastaan. OSallistujia kun oli vain 11, niin sertiin vaadittiin voitto. Muiden suorituksilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos itse ei puhtaaseen rataan pääse. Sen kun itse sisäisti, palasi mielessään lapun pieniin palasiin ja päätti mennä ja tehdä rohkeasti oman parhaansa. Jos ei yritä, niin ei voi onnistua.
Novan kanssa oltiin medien viimeinen koirakko ja radalle mennessä ei ollut mitään tietoa miten muilla oli mennyt. Radalle lähdettiin ja pidin kiinni rataantutustumisen suunnitelmista. Kepeille vienti kun onnistui, niin mieleen meinasi jo hiipiä toivo ja ajatus puhtaasta radasta. Siihen ajatukseen on monta monituista rataa kaatunut, joten vaihdoin tarkasti loppuun asti ajatukseen. Ennen viimeisen riman ohitusta ei voi juhlia. Radan loppupäässä Nova meinasi tulla A:n ohi, mutta se saatiin korjattua ilman kieltoa ja radan viimeisteli viimeisten esteiden onnistunut takaleikkaus.
Tuloksia ei kuulutettu, mutta ne päivittyivät reaaliaikaisesti nettiin, sieltä siis tarkastamaan lopullinen tulos ja sijoitus. Tunne siinä hetkessä kun oltiin tuloslistan kärjessä ainoalla nollalla ja ketään ei meidän jälkeen radalle ollut menossa oli uskomaton <3. Voittonolla kun tarkoitti viimeistä sertiä ja valiotumista! Kunnolla ei uskaltanut juhlia ennen kuin tieto sertistä ja valioitumisesta päivittyi tuloksiin vaikkei mitään epäselvää asiassa ollutkaan.
Kennelliiton vahvistuksen jälkeen Nova on siis virallisesti FI AVA Frosty Night's Apassionata! Titteli jonka saaminen on monesti tuntunut vain kaukaiselta haaveelta on nyt oikeasti totta <3. Tämän eteen on vuodatettu verta (Novan hampaat osuivat maalissa käteen hihnaa tavoitellessaan), (tuskan)hikeä (radalla) ja (onnen)kyyneleitä (radan jälkeen). Matka on ollut pitkä ja välillä kivinen, mutta nyt on vihdoin yksi iso tavoite saavutettu ja valiojuhlien jälkeen siirretään katse kohti seuraavia tavoitteita ja nautitaan yhdessä matkasta niitä kohti <3.
Ansaitut nolla- ja valiomakkarat |
Hyppy-rata:
Agility-rata:
Kuva Sari Eskelinen |
Kuva Sari Eskelinen |
Kuva Sari Eskelinen |
Kuva Sari Eskelinen |
Kuva Sari Eskelinen |
Kuva Sari Eskelinen |