Niin oli aika pentujen levittää siipensä ja lähteä kohti uusia seikkailuja. Tytöistä kaksi meni sijoitukseen, joten kuuluvat osaksi myös meidän laumaan, kaikille löytyi ihanat kodit <3.
Nila muutti ensimmäisenä Taivalkoskelle.
Savi, nykyään Renza, on sijoituksessa Raahessa.
Halla muutti Nokialle ja sai nimekseen Myrsky.
Kajo jäi melkein naapuriin, muuttomatkaa oli vain muutama kilometri.
Kaisla, uudelta nimeltään Tinka, muutti Kokkolaan sijoitukseen.
Kaikki pennut ovat kotiutuneet hyvin ja ihania kuulumisia on kuulunut joka puolelta <3. Kiitos jokaiselle kodille, ilman teitä ei kasvattaminen olisi mahdollista <3.
Kuva Sari Eskelinen |