Meillä on meno hiljentynyt ja pyykkivuori on pentujen jäljiltä pesty.
Kasvattaja haikein mielin saatteli kaikki pennut maailmalle, mutta niin ihaniin koteihin, että ei voi olla kuin onnellinen ❤. Kolme pennuista lähti koteihin, jonne meiltä on pentu aiemmin jo lähtenyt ja kaksi sai kodin uuden tuttavuuden luota. Tämä pentue on tehty hyvin fiilis pohjalla ja siihen luotettiin myös koteja valitessa. Ihania koteja oli tarjolla lukuisia, mutta valitut kodit tuntuivat oikeilta juuri kyseiselle pennulle ja yhtään kotia en vaihtaisi ❤.
Ensimmäisenä lähti Selena, uudelta nimeltään Neva, sijoitukseen Annikalle ja ilostuttamaan Mysti-isän ja muun lauman elämää.
Tällä kertaa kauimmaksi lähti nykyään Hilla nimeä totteleva Rhea. Hillan uusi koti löytyi Kangasalta ja laumaan kuuluu Essi ja Minni-sheltti.
Sitten oli jäljellä enää kaksi. Hermes odottamassa sydänultraa ja Iris omaa kotiaan.
Hermeksen, Ysmyn, Iidan ja Helin kanssa kokoonnuttiin porukalla Kamuun odottamaan Outin mielipidettä poikien sydämistä. Tuloksista riippuen pojat jatkaisivat joko omiin koteihinsa jo samana iltana tai palaisivat kotiin miettimään jatkoa.
Ysmy ja Hermes ottivat tilanteen rennosti, mielipide piti kertoa toki ultrauksen alussa kiinnipitämisestä, mutta upeasti molemmat rauhoittuivat tutkimukseen, Ysmy meinasi loppuvaiheessa ottaa päikkärit ❤. Kaksijalkaisilla sen sijaan sykkeet ja stressitasot huiteli taivaissa aina siihen saakka, että Outi totesi molempien sydämet terveiksi ❤! Sivuäänet olivat molemmilla vaimenneet pykälän, Ysmy 1/6 ja Hermes 2/6, toivottavasti loputkin äänet häviävät kasvun myötä, mutta tarkistetaan tilanne vielä vuoden päästä terveystarkeissa.
Niin sitten Hermeskin kävi kotona vain hakemassa reppunsa ja lähti Helin mukana Kemiin ilostuttamaan Aapeli-sedän ja loppulauman elämää ❤.