Novan kanssa käytiin kahdet kisat peräkkäisinä viikonloppuna.
Ensiksi haettiin Torniosta 0-voitto ja SERT Mika Kankaan radalta <3.
Tänä viikonloppuna jatkettiin Activen kisoissa Haukiputaalla. Keskimmäiseltä radalta taisteltiin nolla ja sijoituksena jaettu 3. Tuomarina norjalainen Jenni Lehtinen.
Videot napattu Active Dogsin livestreamista
Mari ja Kaamos nappasivat tänään Kuopiosta shetlanninlammaskoirien rotumestaruuksien alokas-luokan voiton upealla 97/100 pisteen radalla <3. Samalla pari sai RTK1 koulutustunnuksen ja tulokset oikeuttavat shelttien rally-tokon ykkösruusukkeeseen (3 yli 90/100 pisteen tulosta samana vuonna).
Joensuum Agiråkki, Kokkolan KLAG, Active Dogs -koulutus ja Tyrnävän Potturallit kuvina. Tuloksina kaikkea nollan ja hylyn väliltä, koulutuksesta repullinen intoa, ajattelemista ja uusia ideoita. Klagista ensimmäinen 0 ensi vuoden SM-kisoihin, muista kisoista kokemusta ja upeita ratoja :).
Piidipaadi täytti tänään kokonaisen vuoden <3. Onnea myös Myrtti, Abe, Nita ja Pessi.
Kokoa Partilla on edelleen 43cm, hampaat löytyy kaikki suusta ja luustokuvat saadaan toivottavasti kuukauden päästä.
Kuva Mari Parkkila
Perinteenä Novan kanssa on ollut synttäreillä namin valkkaus reissu Mustiin ja Mirriin ja samaa jatkettiin Partin kanssa. Parti oli jo ovella innoissaan, koska aina köydessä löytyy rapsuttajia. Tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä, kun vuorotellen kaikki kävivät rapsutukset antamassa :D.
Kiitos Kaakkurin Mustin ja Mirrin henkilökunta :).
Loma huipentui kesäkuun lopulla Vantaalla järjestettyihin SM-kisoihin. Tänä vuonna kisattiin perjantain etkoissa, lauantain joukkuekisassa Oulun Koirakerhon joukkueessa sekä sunnuntain yksilöradalla.
Puitteet Myyrmäessä oli upeat ja vaikka matkalla tuntui että tiedotus olis sekavaa, paikanpäällä homma toimi ja viikonloppu oli ikimuistoinen. Jo perjantain etkot oli mahtava kokemus.
Kuva: Henri Luomala
Pe
A-rata 13:30, IA 52 s, EA 78 s, lkm 140, Jari Suomalainen
49
shelam
Nova
Jenniina Sutinen
OKK
57,32
10
15,32
97
B-rata 18:45, IA 42 s, EA 80 s, v 3.8 m/s, lkm 116, Jouni Kautto hyppyrata
51
shelam
Nova
Jenniina Sutinen
OKK
35,66
10
10
97
La joukkue 8:20, IA 47 s, EA 71 s, v 3.7 m/s, lkm 278, Reetta Pirttikoski
162 shetlam Nova Jenniina Sutinen Oulun Koirakerhon Medit 38,83 20 20 141/1
8:20, lkm 72, Reetta Pirttikoski
33
Oulun Koirakerhon Medit
125,41
30
30
141
Su yksilö 8:00, IA 42 s, EA 84 s, v 4.0 m/s, lkm 247, Henri Luomala
Ei millään muotoa koiriin liittyvä postaus, mutta pakko hehkuttaa täälläkin :D.
Juoksin nimittäin elämäni ensimmäisen puolimaratonin Terwamaratonissa. Matkaa taittui 21.1km, alla ajat ja sijoitukset. Nettoaika on aika mikä kului lähtöviivan ylityksestä maaliviivan ylitykseen, kilpailuaika ja sijoitus määrittyy ajalla lähtölaukauksesta maaliin, sillä useampi aika ja sijoitus.
Maalissa :)
Naisten yleinen sarja, nettoajalla sijoitus olisi ollut 182
Sokka irti oli meilläkin tänään teemana Active Dogsin kisoissa Novan kanssa 😄. Kahdella ekalla radalla se oli selvästi väärä ja ei päästy alkua pidemmälle vaan muisteltiin rimojen pysymistä. Kolmannelle radalle saatiin oikea sokka irti ja sitten mentiin 😍. Hyllyhän se oli sekin kun Nova suhasi väärään putken päähän, mutta muuten meno ja fiilis oli ihan paras 💙. Kiitos Janita videosta 😊
Kyllä oli kasvattaja pakahtua ylpydestä ja taisi joku kyynelkin silmäkulmasta löytyä kun Marilta tuli viesti, että Kaamos oli suorittanut 1lk hajutestin nose workissa hyväksytysti 💙.
Ohjaajana oli toiminut Matias ja samalla kertaa Kaamoksen "isoveljet" Haiku ja Tuisku suorittivat 2lk hajutestin.
Äärettömän paljon onnea ja menestystä jatkoon, teistä kuullaan vielä 😊.
Patu oli käynyt luustokuvilla etelässä ja ortopedin arvio oli mahtava :)
Silmät terveet, lonkat A tai korkeintaan B, selkä terve, kyynärät 0/0. Lisäksi kuvattiin viime syksynä murtunut etujalka ja se oli luutunut hyvin :). Ei siis mitään estettä hienolle agi uran aloitukselle ja terveelle jatkolle <3
Novan kanssa on viimeistä SM nollaa metsästetty joulukuusta asti ja joka kisassa se on jollain radalla jäänyt yhden virheen päähän. Tänään toisella radalla saatiin palikat kohdalleen ja vaikka se ei ollut nätein mahdollinen rata, se oli 0. Ajallisestikkaan ei huonosti, vaan sijoitus 2. sekunti voittajaa hitaammin :).
Meidät siis löytää viikko ennen juhannusta Myyrmäestä myös sunnuntain yksilöradalta!
SM-kisat Novan kanssa on ollut haaveena jo monta vuotta ja nyt sinne mennään yhdessä <3. Ensimmäinen kausi kun SM-kisoihin on ollut oikeasti mahdollista kerätä tuloksia ja niin vaan me ne kerättiin <3. Oulun SM-kisoista asti Robinin ja Elastisen Kipinän hetki on aina yhdistynyt agiSM:eihin, tässä se viimeisen nollan ja osallistumisoikeuden kunniaksi.
Sussa on kipinä
Sen kanssa synnytään
Sun pitää vaan se saada syttymään
Mä nään sen kipinän sen kanssa synnytään
Pian se saadaan syttymään
Mitä ikinä sun unelmat onkaan et saavuta niitä unessa koskaan
Ota ittees niskast kii
Kelaa mitä haluut ja tee lista siit
Ja sit elät sitä aamusta iltaan ja kun yöllä oot saanut taas virtaa
Teet taas kaikkes sen eteen ja vaikka välillä se vaikeeks se menee
Mahdotonta miten nopeaa aika mennee, Novan pojat täytti jo kokonaisen vuoden <3.
Patu on saanut jalkansa kuntoon ja kelien salliessa päässyt palaamaan agilityn pariin. Harvalla on yhtä hyvät puitteet, esteet ja tulevaisuudessa kenttä löytyy omasta pihasta :).
Kuva Veera Aro
Patu ja Lilli-bestis
Kuva Veera Aro
Kaamoksesta on kasvanut varsin komea nuori mies, jonka harrastuksiin kuuluu agilityn lisäksi mm nosework ja rally-toko.
Kuva Mari Parkkila
Kuva Mari Parkkila
Synttäreiden kunniaksi Kaamos kävi ottamassa kevyet päiväkännit uudessa eläinlääkäriasema Kamussa. Tutut lääkärit tutussa paikassa, uutta oli nimi ja ketjuttomuus, täällä käydään jatkossa muidenkin kanssa :).
Kaisa Wikström tutki Kaamoksen kuonosta häntään. Kaamos otti koko homman rennosti, syke oli 80, kun itsellä lähenteli varmaan 200 :,D. Hereillä tutkittiin silmät, polvet ja sydän. Tarkan tutkimuksen jälkeen Kaisa lausui ne kaikki priimaksi, ei edes ylimääräisiä ripsiä silmissä <3. Rauhoituksessa otettiin röntgen-kuvat vielä lonkista, kyynäristä ja selästä. Hetki saatiin Marin kanssa jännätä ennen kuin kuvat oli valmiit. Kuva kuvalta uskalsi hengittää vähän enenmmän kun kaikki näytti juuri siltä miltä pitääkin <3.
Lonkista ja kyynäristä sai tehtyä sähköisen lähetteen valmiiksi, joten tulokset tulivat näkyville koiranettiin jo illan aikana, kun kennelliitto sai ne lausuttua. Vielä odotellaan selkälausunnon kirjautumista, mutta hienon näköinen rivi tähän mennessä :).