04 elokuuta 2019

FI AVA Frosty Night's Apassionata

Novan kanssa palattiin 8 kuukauden pentulomalta agikisakentille 3.8.2019 Raahessa.
Ensimmäisenä oli vuorossa hypäri ja en muista milloin olisi viimeksi jännittänyt niin paljoa kuin sen radan vuoroa odottaessa. Siltä rata näyttikin. 1 rima, 2 esteen ohitusta huonon ohjaamisen takia ja lopussa vielä hyl väärinpäin suoritetusta hypystä.

Seuraavalle radalle kerättiin ajatuksia ja luettiin kisakansiosta löytynyttä tavoitteen saavuttamis -lappua viime vuoden mentaalivalmennuksesta. Siinä pointtina on keskittyä tarpeeksi pienten osien onnistumiseen. Kun osat onnistuvat, saavuttaa tavoitteen. Erityisesti lapusta kolahti "Dream big and dare to fail" -fraasi. Ennustaja nimittäin meinasi välillä hiipiä mieleen ja epäillä pärjäämismahdollisuuksia kisakumppaneita vastaan. OSallistujia kun oli vain 11, niin sertiin vaadittiin voitto. Muiden suorituksilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos itse ei puhtaaseen rataan pääse. Sen kun itse sisäisti, palasi mielessään lapun pieniin palasiin ja päätti mennä ja tehdä rohkeasti oman parhaansa. Jos ei yritä, niin ei voi onnistua.

Novan kanssa oltiin medien viimeinen koirakko ja radalle mennessä ei ollut mitään tietoa miten muilla oli mennyt. Radalle lähdettiin ja pidin kiinni rataantutustumisen suunnitelmista. Kepeille vienti kun onnistui, niin mieleen meinasi jo hiipiä toivo ja ajatus puhtaasta radasta. Siihen ajatukseen on monta monituista rataa kaatunut, joten vaihdoin tarkasti loppuun asti ajatukseen. Ennen viimeisen riman ohitusta ei voi juhlia. Radan loppupäässä Nova meinasi tulla A:n ohi, mutta se saatiin korjattua ilman kieltoa ja radan viimeisteli viimeisten esteiden onnistunut takaleikkaus.

Tuloksia ei kuulutettu, mutta ne päivittyivät reaaliaikaisesti nettiin, sieltä siis tarkastamaan lopullinen tulos ja sijoitus. Tunne siinä hetkessä kun oltiin tuloslistan kärjessä ainoalla nollalla ja ketään ei meidän jälkeen radalle ollut menossa oli uskomaton <3. Voittonolla kun tarkoitti viimeistä sertiä ja valiotumista! Kunnolla ei uskaltanut juhlia ennen kuin tieto sertistä ja valioitumisesta päivittyi tuloksiin vaikkei mitään epäselvää asiassa ollutkaan.

Kennelliiton vahvistuksen jälkeen Nova on siis virallisesti FI AVA Frosty Night's Apassionata! Titteli jonka saaminen on monesti tuntunut vain kaukaiselta haaveelta on nyt oikeasti totta <3. Tämän eteen on vuodatettu verta (Novan hampaat osuivat maalissa käteen hihnaa tavoitellessaan), (tuskan)hikeä (radalla) ja (onnen)kyyneleitä (radan jälkeen). Matka on ollut pitkä ja välillä kivinen, mutta nyt on vihdoin yksi iso tavoite saavutettu ja valiojuhlien jälkeen siirretään katse kohti seuraavia tavoitteita ja nautitaan yhdessä matkasta niitä kohti <3.




Ansaitut nolla- ja valiomakkarat


  

Hyppy-rata:

Agility-rata:

Kuva Sari Eskelinen
Kuva Sari Eskelinen
Kuva Sari Eskelinen
Kuva Sari Eskelinen
Kuva Sari Eskelinen
Kuva Sari Eskelinen

18 kesäkuuta 2019

Uudet kodit

Viimeinenkin pojista löysi oikean kotinsa ja lähti maanantaina kohti uusia seikkailuja 💙. Kaikille löytyi lopulta täydelliset kodit ja kaikista on isona tulossa agikoiria.

Nyt keskitytään nauttimaan nykyisistä kasvateista ja jäädään katsomaan, mitä junnuista kasvaa. Seuraavat pentuesuunnitelmat ovat aikaisintaan keväälle 2021.


16 toukokuuta 2019

Porthos etsii omaa kotiaan

Peruutuksen takia Novan pennuista Porthos (Kivihiilen Berend) etsii vielä omaa kotiaan 💖.
Porthos on porukan pohdiskelija, josta löytyy potkua ja vauhtia. Uusiin asioihin tutustutaan rohkeasti ja ihmisiä tervehditään aina yhtä innolla. Leluilla leikitään innolla ja ruoka sekä namit syödään viimeistä murua myöten 😋.
Pientä Porthoksesta ei ole tulossa, joten näyttelykehissä voi olla turha pyöriä, mutta muihin harrastuksiin ominaisuuksia löytyy senkin edestä 😊.
Pentutestissä testaajan kommentit Porthoksesta: Suhteellinen dominanssi, hyvä toimintakyky, palautuu nopeasti, hyvä hermorakenne, itsevarma, utelias
Haussa on kokenut ja harrastava koti. Uuteen kotiin Porthos on valmis muuttamaan reilun viikon kuluttua, kunhan oikea koti löytyy 🥰.






8 viikkoa

Nori (Milady)

Arva (Athos)

Porthos

Aramis



11 toukokuuta 2019

Pentutesti

Viikko sitten Esa Tapio kävi testaamassa pennut, testissä katsottiin lähinä dominanssia, laumaviettiä. palautumista, toimintakykyä, hermorakennatta.

Testi tapahtui huoneessa, jossa pennut olivat olleet vain pentulaatikossa. Jokainen pentu testattiin erikseen, muiden odottaessa toisessa huoneessa
Testaaja otti pennun syliin ja laski lattialla olleen, laudasta ja kompostikehikosta rakennetun epätasaisen alustan päälle.
Pennun poistuttua alustalta testaaja liikkui rauhallisesti ympäri huonetta, katsoen seuraako pentu.
Pennun ollessa rauhallinen ja puuhatessa omiaan, testaaja tipautti avainnipun kehikon päälle.
Testaaja otti pennun käteen ja nosti irti lattiasta.
Pentu käännettiin selälleen lattialle.
Testaaja sulki pennun syliinsä.
Testaaja nipisti pentua anturasta.

Jokaisessa kohdassa seurattiin pennun reaktioita ja palautumista.

Esa Tapion kommentit pennuista:

Nori (Milady, mv narttu)
Luottavainen ihmisiä kohtaan, itsevarma, jonkin verran dominanssia, palautuu hyvin.

Athos (Tri uros)
Testin lopussa arpoo hieman, luottaako enää testaajaan, tulee kuitenkin luokse. Häntä laskee, kun puuhailee omiaan, nousee kun jotain tapahtuu tai pentua huomioidaan. Alistuu selätettäessä, ei juuri dominanssia.

Porthos (tummempi merle uros)
Suhteellinen dominanssi (eniten pentueessa, selätettäessä sitoo käden voimakkaasti etutassuillaan), hyvä toimintakyky, palautuu nopeasti, hyvä hermorakenne, itsevarma, utelias

Aramis (vaaleampi merle uros)
Pentueen paras toimintakyky, jonkin verran dominanssia, palautuu nopeasti, pentueen paras laumavietti, jonkin verran taistelutahtoa

Kaikki pennuista olivat avoimia, ottivat kontaktia ja tutkivat huonetta rohkeasti. Mustat väistivät äkillistä ääntä enemmän (normaali reaktio), merlet jäivät paikoilleen ja menivät heti tutkimaan äänen lähdettä. Syliin suljettaessa narttu oli kuin kotonaan, Athos hieman levoton, merlet yrittivät pois, (Aramis pääsi pois, Porthos luovutti otetta kiristäessä.




03 toukokuuta 2019

Eläinlääkärissä ja KoiraNetissä

Pennut kävivät aamulla Kaisan silmien alla Kamussa tarkistettavana ❤. Athoksen ja Aramiksen kulkuset tuntuivat vasta kanavassa, mutta jospa nekin ajan kanssa sieltä tipahtavat paikalleen 😊. Muilta osin kaikki pennut olivat täydellisiä 💖.
Sirujen myötä pennut ovat virallisestikkin olemassa KoiraNetissä ja aika avata ajatusta nimien takana.

Kaikki nimet tulevat britannialaisista/ kelttiläisistä nimistä. Olin jo pitkän aikaa kaavaillut b-pentueen mahdolliselle narttu pennulle nimeksi Brianna, lopulta nimeksi kääntyi Breanna, sillä se sopi hyvin veljille kampoihin panevalle äkäpussille, ja toivottavasti tulevaisuudessa linjaa jatkavalle tytölle enemmän kuin hyvin 💛.

Sitten pojat, nuo kolme niin sisäisesti kuin ulkoisesti erilaista ja omalla tavallaan täydellistä koiran alkua. Niille valikoitui kutakin kuvaava, eläintä tarkoittava nimi.
Pieni trikkipoika, vauhdikas tirriäinen ja kaikkia tasapuolisesti kiusaava, jonka valkoinen kaulusläsi muistutti pienenä lintua, sai korppia tarkoittavan nimen.
Pentueen isoin, välillä tuumaileva, mutta innostuessaan täysillä menevä ja vastoinkäymiset päältään puistava porukan ahnein nalletassu sai tottakai nimensä karhun mukaan.
Viimeisimpänä mutta sitäkin hienompana on oman tiensä kulkija, leikkimisestä ruokaa enemmän kiinnostuva ja kaiken ensimmäisenä uteliaasti tutkiva, jonka nimi tulee sudesta.

Milady = Kivihiilen Breanna - vahva ja jalosukuinen

 Athos = Kivihiilen Branok - nokkela korppi

Porthos = Kivihiilen Berend - rohkea karhu

Aramis = Kivihiilen Bardolphe - älykäs susi