Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoitus. Näytä kaikki tekstit

20 maaliskuuta 2023

Pentujen uudet kodit ja poikien sydänultra

 Meillä on meno hiljentynyt ja pyykkivuori on pentujen jäljiltä pesty.

Kasvattaja haikein mielin saatteli kaikki pennut maailmalle, mutta niin ihaniin koteihin, että ei voi olla kuin onnellinen ❤. Kolme pennuista lähti koteihin, jonne meiltä on pentu aiemmin jo lähtenyt ja kaksi sai kodin uuden tuttavuuden luota. Tämä pentue on tehty hyvin fiilis pohjalla ja siihen luotettiin myös koteja valitessa. Ihania koteja oli tarjolla lukuisia, mutta valitut kodit tuntuivat oikeilta juuri kyseiselle pennulle ja yhtään kotia en vaihtaisi ❤. 

Ensimmäisenä lähti Selena, uudelta nimeltään Neva, sijoitukseen Annikalle ja ilostuttamaan Mysti-isän ja muun lauman elämää. 


Seuraavana uusiin seikkailuihin lähti Krios, eli Ysmy. Ysmystä tuli savolainen sen suunnatessa Kuopioon Iidan mukana. Kotona odotti mm. Arva-setä, joka alkujärkytyksen jälkeen on huomannut leikkikaverin hyvätkin puolet ❤.


Tällä kertaa kauimmaksi lähti nykyään Hilla nimeä totteleva Rhea. Hillan uusi koti löytyi Kangasalta ja laumaan kuuluu Essi ja Minni-sheltti.


Sitten oli jäljellä enää kaksi. Hermes odottamassa sydänultraa ja Iris omaa kotiaan. 

Hermeksen, Ysmyn, Iidan ja Helin kanssa kokoonnuttiin porukalla Kamuun odottamaan Outin mielipidettä poikien sydämistä. Tuloksista riippuen pojat jatkaisivat joko omiin koteihinsa jo samana iltana tai palaisivat kotiin miettimään jatkoa. 

Ysmy ja Hermes ottivat tilanteen rennosti, mielipide piti kertoa toki ultrauksen alussa kiinnipitämisestä, mutta upeasti molemmat rauhoittuivat tutkimukseen, Ysmy meinasi loppuvaiheessa ottaa päikkärit  ❤. Kaksijalkaisilla sen sijaan sykkeet ja stressitasot huiteli taivaissa aina siihen saakka, että Outi totesi molempien sydämet terveiksi  ❤! Sivuäänet olivat molemmilla vaimenneet pykälän, Ysmy 1/6 ja Hermes 2/6, toivottavasti loputkin äänet häviävät kasvun myötä, mutta tarkistetaan tilanne vielä vuoden päästä terveystarkeissa.

Niin sitten Hermeskin kävi kotona vain hakemassa reppunsa ja lähti Helin mukana Kemiin ilostuttamaan Aapeli-sedän ja loppulauman elämää  ❤.


Viimeisenä kotona oli enää Iris. Hyvin lähellä oli, että Iris olisi jäänyt meidän lauman iloksi. Mutta minkä sille voi, kun viimeisten katsojien kanssa jutellessa tuli hyvin vahva fiilis, että tämä koti on oikea, niin eihän se auta kuin tippa linssissä saatella viimeinenkin pieni maailmalle  ❤. Molemmat viimeisistä lähtijöistä lähtivät Kemiin ja Iris, uudelta nimeltään Minttu sulahti samantien uuteen laumaansa Melli-sheltin kaveriksi  ❤.

20 lokakuuta 2018

Rotumestaruus ja RTK1

Mari ja Kaamos nappasivat tänään Kuopiosta shetlanninlammaskoirien rotumestaruuksien alokas-luokan voiton upealla 97/100 pisteen radalla <3. Samalla pari sai RTK1 koulutustunnuksen ja tulokset oikeuttavat shelttien rally-tokon ykkösruusukkeeseen (3 yli 90/100 pisteen tulosta samana vuonna).

Onnea Mari ja Kaamos <3




23 syyskuuta 2018

Kaamos rallattelemassa

Kaamos (K. Adelmo) ja Mari ovat aloittaneet rally-toko uransa komeasti:
30.6. epävirallinen alokas-luokka 100p (https://www.youtube.com/watch?v=Y4H455UAI-I&feature=share)
15.7. ALO-luokka 96/100p (https://www.youtube.com/watch?v=nOK2HGX1tBE)
23.9. ALO-luokka 100/100p, sij 1. (https://www.youtube.com/watch?v=RLoaWfrTQCs&feature=share)

Seuraavan kerran pari nähdään rotumestaruuksissa metsästämässä alokasluokan koulutustunnusta

Kuva Mari Parkkila


15 heinäkuuta 2018

Kaamos ja rally-tokon alo-luokka

Kaamos ja Mari aloittivat rally-toko kisauransa OKK:n kisoissa upealla tuloksella 96/100!

Kuva Mari Parkkila





22 toukokuuta 2018

Askel lähemmäs

Raahessa startattiin Novan kanssa ulkokausi nolla voitolla ja toisella sert-H:lla :).


Palkka hyvin tehdystä työstä :)

20 huhtikuuta 2018

Kaamos hajutestissä

Kyllä oli kasvattaja pakahtua ylpydestä ja taisi joku kyynelkin silmäkulmasta löytyä kun Marilta tuli viesti, että Kaamos oli suorittanut 1lk hajutestin nose workissa hyväksytysti 💙.
Ohjaajana oli toiminut Matias ja samalla kertaa Kaamoksen "isoveljet" Haiku ja Tuisku suorittivat 2lk hajutestin.

Äärettömän paljon onnea ja menestystä jatkoon, teistä kuullaan vielä 😊.

Tuisku, Kaamos ja Haiku
Kuva Mari Parkkila

30 maaliskuuta 2018

Kaamoksen terveystulokset

Pitkän perjantain kunniaksi koiranettiin ilmestyi selkäkuvienkin lausunto. Priimaa kuten kaikki muutkin tulokset <3.