Aloin vaihteeksi merkkaamaan treenattavia kohtia keltaisella ja oranssilla. Sitten aloin miettimään loppuja esteitä. Niitä, mitkä oli mennyt hyvin kerrasta. Miten helposti ne unohtuu treenattavien kohtien alle. Kynien joukossa oli myös vihreä ja aloin sillä merkkaamaan hyvin menneitä esteitä. Mitä pidemmälle radalla pääsi, alkoi radalla olla vihreää ihan kunnolla. Sitä katsoessa alkoi itseäkin hymyilyttämään ja rata tuntui koko ajan onnistuneemmalta :). Toisen kierroksen jälkeen muutama keltainen/oranssi muuttui vihreäksi ja jonkun vihreän viereen lisättiin vastaavasti keltaista muistutukseksi, että sitä kohtaa olisi kuitenkin vielä hyvä treenata.
Itsellä tuntuu välillä olevan paha tapa keskittyä vain siihen mikä ei onnistunut ja se helposti kertautuu ja kohta radalla ei mitään muuta nääkkään ja siitä ei muuta muista. Tällä hetkellä agissakin on pystynyt keskittymään onnistumisiin, mutta jatkoa varten on hyvä olla muistissa hyvin menneet asiat korjattavien rinnalla. Monesti ei pysty pari päivää radan jälkeen kertomaan radasta yhtä monta onnistunutta kohtaa treenattavien kanssa. Nyt ne näkee yhdella vilauksella pohjasta :).
Testattiin samaa ideaa koulutusryhmässä, sielläkin on muutamalla ollut hankala nähdä hyvä treenattavan seasta. Aika näyttää, lähteekö tämä toimimaan, mutta punainen sai olla koko illan aika rauhassa, kun taas vihreä kiersi kädestä käteen ahkerasti :). Lopuksi vielä todettiin, että jos radan jälkeen fiilis on vihreellä, niin se on kaikkein tärkeintä, vaikkei kaikki teknisesti olisikaan ollut piirulleen oikein :). Tiinaa lainatakseni "SIINON TEILE VIHIRIIJÄÄ! :D"
Vihreä = onnistui
Keltainen = viilausta vaille
Oranssi = vähän lisää treeniä
Punainen = vielä aika vaikea
